Ota yhteyttä Karstula-info

Pohjoisen Keski-Suomen alueella toimiva Luoteisen Keski-Suomen nuorkauppakamari on myöntänyt vuosittaisen Aurinkoisen asiakaspalvelija -tunnustuksen pohjoisen Keski-Suomen alueella vuodesta 1992 lähtien. Tunnustus on henkilökohtainen eikä se ole toimialasta riippuvainen, vaan henkilön palveluasenne ratkaisee. Henkilö, jolle tunnustus myönnetään, on osoittanut jo pidemmän ajan sisäistäneensä asiakaspalvelijan roolinsa erinomaisesti ja hänet tunnetaan siitä useilla eri tahoilla.

Karstulan Aurinkoisen Asiakaspalvelijan palkinnon nappasi vuonna 2016 Tero Tuominiemi S-marketista. Teroa kuvailtiin kiireettömäksi, iloiseksi ja hymyileväksi asiakaspalvelijaksi. Lämminhenkisyys, avuliaisuus ja auttaminen kädestä pitäen ovat tärkeitä asioita asikaspalvelussa. Onnea Tero! Palkinto myönnettiin helmikuussa 2017.

Luoteisen Keski-Suomen Nuorkauppakamari jakoi tänä vuonna useamman tunnustuksen seudun aurinkoisille asiakaspalvelijoille. Palkinnot jaettiin Karstulaan, Kannonkoskelle, Kivijärvelle, Saarijärvelle ja Viitasaarelle.

Tunnustuksien määrä vaihtelee vuosittain. Jokainen tunnustuksen saaja on omalla sarallaan tehnyt merkittävää työtä asiakaspalvelun osalta sekä toiminut aktiivisesti ja ennen kaikkea ollut positiivisesti myötävaikuttamassa oman paikkakuntansa toimintaan. Aurinkoisiksi asiakaspalvelijoiksi on vuosien varrella valittu mm. Alpo Noponen, Kalliorannan leirintäalue (Kyyjärvi), Marja-Leena ja Juhani Lehtonen, Matkailutila Lehtomäki (Karstula), Oskari Vesterinen, K-Market Paavontori (Saarijärvi), Jyrki Hokkanen, Karstulan Liikenne (Karstula), Sylvi Pennanen, Karstulan toimintakeskus (Karstula), Hilkka Tolppila S-Market (Saarijärvi), Tero Pekkanen, K-Market Mansikka (Karstula), veljekset Huseyin Neslihan Bakir ja Erdal Bakir, Kebab-Pizzeria Firat (Karstula), Itellan työntekijänä palvellut Risto Manninen (Saarijärvi) sekä vuonna 2012 yrittäjä Vesa Patamaa, Patamaa Vesa Ky:stä. Vuoden 2013 tunnustuksen sai Signe Pekkanen Karstulan Evankeliselta Opistolta.